perjantai 22. maaliskuuta 2013

81. päivä

Kevätaurinko on jaksanut ilahduttaa. Tänään kävelin mutkitellen sairaalalta kotiin noin tunnin verran. Pakkanenkaan ei haitannut, kun pukeutuminen oli kohdillaan.

80. päivä

21.3.2013

Illalla leikimme taas Tiitin kanssa päämme pyörryksiin. Hauskaa riitti.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

79. päivä

20.3.2013

Hääpäiväateria tunnelmallisessa ravintolassa oli fantastinen. Kymmenen vuotta tuli täyteen - tinahäät siis. Edelleen rakastamme toisiamme. Päätimme pysyäkin yhdessä kymmenen kertaa kymmenen vuotta. Ehkä se riittää.

78. päivä

19.3.2013

Kävin illalla Tiitin kanssa soitinesittelykonsertissa. On aina hienoa saada viettää Tiitin kanssa kahdenkeskistä aikaa. Kotipihassa Tiiti huomasi hienon puolikuun. Ihmettelimme sitä yhdessä.

77. päivä

18.3.2013

Pääsimme pitkästä aikaa vauvauintiin, ja mukavaa oli. Korvakitti ja uimapantakin pysyivät hyvin päässä.

76. päivä

17.3.2013

Uskomaton päivä. Aamulla teimme tarjouksen kivasta asunnosta, ja se hyväksyttiin jo parin tunnin päästä. Helpotus oli valtava, kun kolmen vuoden etsinnän jälkeen meille vihdoin löytyi oma koti. Kesällä pääsemme muuttamaan.

Iltapäivällä kävimme oopperassa. Madame Butterflyn traaginen tarina ja maailman kaunein musiikki sai minut vereslihalle. Itkusta ei meinannut tulla loppua. Taiteen voima on valtava!

75. päivä

(Pitää ryhdistäytyä ja alkaa taas kirjoitella päivittäin. Muuten ei muista enää asioita.)

16.3.2013

Aamulla kävimme leikkimässä naapurin tyttöjen luona. Kivaa oli. Illalla nautiskelimme ulkoleikeistä kuutamolla. Touho ihastui kuuhun ja toisteli: "Guu! Guu!" Ihana!